Kun me ollaan kotona, Selma on yleensä se joka tahtoo mennä ulos vaikka olisi kylmä ja pakkasta. Siellä se istuu kärsivällisesti, nuuhkii ilmaa, katselee lintuja jotka lentelevät ja sirkuttelevat. Sylvi istuu sillä aikaa sisällä, katsellen ulos. Joskus se ottaa muutaman askelen ulos ja tulee nopeammin takaisin kuin luotijuna. Se näyttäisi vihaavan kaikkea kylmää.
Viime viikonloppuna yövyimme mökillä kun olimme kuvaamassa häitä lähistöllä ja otimme kissat mukaamme mökille ensimmäistä kertaa. Hankimmepa niille uudet pannatkin; mustan pinkeillä ja keltaisilla kisuisilla Sylville (koska se on vähän sellainen pahis) ja pinkin sinisillä ja keltaisilla kisuilla Selmalle (koska se on taas sellainen prinsessa). Kilinä täytti koko paikan kun ne vilpottivat menemään edestakaisin, ihmetellen mihin olivat joutuneet. Sitten kun ne tajusivat pääsevänsä ulos, roolit vaihtuivat täysin. Selma ei tahtonut mennä ollenkaan ulos, mutta Sylvi tahtoi sinne koko ajan. Se kipitteli ihan mökkitiellä asti pitkän matkaa… kunnes tajusi, ettei näe minua enää. Kohta se juoksi takaisin tietä pitkin ja miaut raikuivat pakkasessa. Selma istuskeli sisällä ja katseli ohi vilistäviä lintuja.
Sylvistä ja Selmasta on tullut niin rakkaita meille ja ne sopivat niin hyvin osaksi meidän elämäämme. Ne eivät pelkää matkustamista; neljä isoa silmää katselevat meitä takapenkiltä kopasta, ihmetellen millaisia seikkailuja on luvassa tällä kertaa.
Älä koskaan lakkaa tutkimasta – se on meidän neljän teema tälle vuodelle.
Leave a Reply