Sillä välin kun teemme hieman muutoksia nettisivuillemme, bloggamme nyt viimeisen osan reissustamme Islantiin toukokuussa 2014.
Matkan viimeisenä päivänä päätimme vielä lähteä seikkailemaan auton kanssa, koska oli niin kaunis päivä. Synkkä, harmaa ja sateinen Islanti on aivan ihana, mutta kun aurinko paistaa, on Islanti erilaisen ihana. Sellainen ihana, joka saa kikattamaan ja iloiseksi. Suuntasimme vuokra-automme kohti Deildartunguhveria & Glymuria toiveissamme nähdä putoavaa ja kiehuvaa vettä. Jouni tutkii yleensä tarkkaan etukäteen paikkoja, joihin sitten menemme, joten minä sain vaan istua pelkääjän paikalle ja nauttia matkasta. Olen vähän sellainen “menen sinne minne tuuli kuljettaa” tyyppinen tyttö ;) Kamera kädessäni ihmettelin kauniita maisemia ja tallensin sieluuni niin paljon kaikkea kaunista. Siellä ja kuvina ne pysyvät mukanani ikuisuuden.
httpa://www.youtube.com/watch?v=EQIbWLDsUiw
Löysimme Hraunfossarin aika sattumalta kun etsimme Deildartunguhveria. Melkein ajoimme näiden majesteettisten putousten ohi, mutta kun bongasin kyltissä sanan foss kyltissä, tahdoin käydä tsekkaamassa paikan. Olen niin iloinen, että päätettiin pysähtyä koska tuo oli reissun yksi maagisimmista paikoista. Kymmeniä vesiputouksia putoili joka puolelta ja vesi soljui niin sinisenä joessa. Sieluni hymyili.
Hraunfossarin vieressä on Barnafossar ja tämä traaginen tarina löytyy kansantarusta:
The following story accounts for Barnafoss (Children’s waterfall) and for the disappearance of the stone arch that used to bridge the river. One Christmas day the household at Hraunas went to attend mass, with the exception of two children who were to stay at home. When the people returned, the two children had vanished but their tracks led to the river. The children had fallen off the stone arch and drowned. The mother had the arch destroyed to prevent the re-occurrence of such a tragedy.
Päätimme ajaa pidemmän lenkin kautta takaisin ja näimme värikkäitä kukkuloita, suloisia eläimiä ja laavakenttiä.
Deildartunguhver ei ollut aivan sitä, mitä odotimme sen olevan, mutta olihan siellä paljon höyryä ja kuplivaa vettä. :)
Oli ihana ajella kohti Glymuria ja nauttia näistä henkeäsalpaavista maisemista.
Glymur… mistä aloittaisin! Kun olimme parkkipaikalla – ja kaikille turistirysiä inhoaville matkailijoille tämä on loistava paikka, koska merenalaisen tunnelin avaamisen jälkeen juuri kukaan ei enää aja tätä kautta, joten siellä on tosi hiljaista – kysyin Jounilta olisiko patikointi perille saakka kuinka pitkä ja sain vastaukseksi, että ei. Niinpä jätin farkut jalkaan ja köytin patikointikengät jalkaan, nappasin vähän syötävää ja juotavaa mukaan ja lähdimme kipuamaan ylöspäin. Seurasimme maalattuja kiviä pysyäksemme polulla, mutta jossain välissä huomasimme, ettemme enää löytäneet kiviä mistään. Löysimme kuitenkin tien vesiputoukselle… Huono uutinen oli, että olimme aivan väärällä puolella putousta. Kaunis se oli silti, mutta ehkä seuraavalla kerralla yritämme suosiolla etsiä oikean reitin. Ja hei, se patikointi ei muuten ollut lyhyt. Aurinko alkoi laskea ja olin ihan loppu. Päätin istahtaa putouksen reunalle sillä välin, kun Jouni jatkoi vielä urhoollisesti matkaa ylös asti. Ja mitä näinkään! Epätodellisin fiiliksin katsoin alaspäin, jossa tuhannet linnut lentelivät kanjonissa, tuuli humisi korvissani ja Glymur jylisi uskomattomalla voimallaan. Tunsin oloni niin pieneksi, pienimmäksi koko planeetalla. Maailma on niin kaunis ja joskus tarvitsemme näitä hetkiä, jolloin pysähdymme katsomaan, sisäistämään kaiken.
Sillä välin kun istuin ihailemassa maisemia, päätin seurata Jounia hetkisen kuluttua. Ehkä kaikki kauneus antoi minulle voimia. Ylhäältä löysin Jounin kengät, enkä ensin miestä mistään. Siellä se oli vesiputouksen päällä, jääkylmän virtauksen keskellä ottamassa kuvia. Jos tuo ei ole sitoutumista homaan, ei sitten mikään! Siksipä rakastankin tuota miestä niin paljon – Jouni tekee niin paljon hulluja ja mielettömiä juttuja.
Pienen ikuisuuden jälkeen löysimme tiemme takaisin parkkipaikalle ja taivaalla meitä odotti halo.
Samalla kun aurinko laski, ajoimme takaisin Reykjavikiin. Ehkä ensimmäinen kerta Islannissa tulee aina olemaan se kaikista tärkein, mutta enpä olisi uskonut, että muutaman kuukauden päästä tulisimme takaisin. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Reittimme löydät täältä. Auton vuokrasimme Route 1 Car Rentalista ja suosittelemme heidän palveluitaan lämpimästi!
Leave a Reply