Muotokuvaus // Susanna

“En tykkää, kun minusta otetaan kuvia.”
“Kukaan ei ole vielä saanut otetuksi minusta kuvaa, josta tykkäisin.”
“En oikein pidä siitä, miltä tällä hetkellä näytän.”

Syitä kameran välttämiselle on niin monta kuin on ihmisiäkin. Valokuvattavana olo voi joskus olla hyppy tuntemattomaan. Kameran edessä olo voi jännittää, pelottaa, hirvittää. Olo voi olla haavoittuva.

Kuinka monelle meistä onkaan jäänyt traumat pieleen menneistä koulukuvista? Susanna kirjoitti, ettei ollut antanut miesystävänsä ottaa hänestä yhtäkään kuvaa kolmen vuoden seurustelun aikana. Ei yhden yhtäkään. Tapasin jälleen kerran kauniin ihmisen, jolle oli jäänyt traumat koulukuvista. Susanna halusi nyt kuitenkin antaa rakkaalleen kuvakirjan lahjaksi ja järjesti kuvauksen salassa mieheltään.

Kun kuvakirja löysi tiensä perille, tämä sähköposti kilahti postilaatikkoomme.

Moikka,

aivan aluksi VALTAVAN PALJON KIITOKSIA!
Kirja ylitti kaikki odotukset :) Alunperin kirjan tarkoitus oli olla syntymäpäivälahja ja sitten joululahja.. Kun sain kirjan eilen käteeni en voinut olla antamatta sitä, joten siitä tuli nyt myöhästynyt synttärilahja ja aikainen joululahja. En pysty edes sanoin kuvailemaan Johanneksen reaktiota, puhumattakaan omasta jännityksestä kun annoin lahjan. Noh, lyhyesti sanottuna kirja oli kuulemma parhain lahja mitä ikinä on saanut ja yllätin Johanneksen useita kertoja selaamasta kirjaa vaikka vasta oli sitä selaillut :D
Tajusin sitten itsekin kirjaa selatessa, että sillä tulee olemaan paljon tunnearvoa monestakin syystä. Siinä näkyy vielä nykyinen talomme, joka toivottavasti menee kaupaksi lähiaikoina ja sitten uusi kotimme alkuperäisessä kunnossa. Ja että uuden kotimme pihamaa on tullut ikuistettua alkuperäisessä kunnossa risukasoineen sekä navettoineen, varsinkin kun navetalla se purkutuomio on.. Ja tietenkään alkuperäistä tarkoitusta unohtamatta, nyt sekä itsellä että Johanneksella on kuvia minusta ja ehkäpä uskaltaudun vielä joku päivä jonkun toisenkin kameran eteen :)

Vielä kerran kiitoksia valtavasti kaikesta aina ensimmäisestä sähköpostista kirjan perille saapumiseen asti.

T. Susanna

Valokuvaajana olossa sekä pelottavinta, että palkitsevinta on se, kun joku luottaa sinuun niin paljon, että asettaa itsensä haavoittuvana eteesi. Meillä on suuri vastuu.
Jos joskus tunnen tarvitsevani muistutuksen siitä, miksi rakastan sitä mitä teen, luen tämän viestin. Sillä on paikka sydämessäni.

Niin usein varsinkin me naiset olemme aivan liian kriittisiä itseämme kohtaan. On vaikea elää maailmassa, jossa media on täynnä virheettömäksi siloiteltuja ja kavennettuja malleja.
Sitä alkaa näkemään itsensä aivan väärin. Tuollaiseltako minunkin pitäisi näyttää? Itse syömishäiriön nuoruudessani läpikäyneenä tiedän omakohtaisesti, mitä tuhoa ulkonäköpaineet voivat tehdä.
Tänä kansainvälisenä naistenpäivänä haluan kehottaa sinua rakastamaan itseäsi ja olemaan hieman armollisempi itseäsi kohtaan. Sen sijaan, että muistaisit joka päivä mitä elämässäsi tai kropassasi on pielessä, muistuta itseäsi joka päivä siitä mistä pidät ja mikä on hyvin. Katso peiliin ja kehu itseäsi. Anna itsellesi anteeksi vaikka taas kerran sorruit syömään sen levyllisen suklaata. Iloitse siitä, että olet täällä ja hengität.

Kun istut vanhana ja ryppyisenä kiikkustuolissa ja katselet kuvia itsestäsi nuorena, et kuitenkaan näe virheitä vaan muistat sen miltä sinusta tuntui. ♥

/Johanna