Similar Posts
Trash The Dress // Helsinki
Yksi asia, jonka muistan viime vuodelta elävästi, on Sannan hymy. Se tarttui. Tämä kuva Sannan ja Mikan kihlakuvien joukossa tulee ikuisesti olemaan yksi lempikuvistani. Kun muistelen sitä hymyä, muistan myös oman hymyni herätessäni uuteen elämääni kokopäiväisenä yrittäjänä. Samaisena päivänä suunnistimme myös katselemaan kuvauspaikkoja Sanna ja Mikan häitä varten. Nyt niistäkin ajoista on jo yli puoli vuotta, eikä hymy…
Ylioppilaskuvaaja // Henna
Muistan, kuinka pitelin tuota kortin valokuvan tyttöä aivan pienenä sylissäni. Tuon tytön ansiosta saatoin ensimmäistä kertaa ikinä sanoa itseäni tädiksi. Siitä hetkestä on kuvakin; ensimmäisiä (henna)hiusvärikokeilujaan tehnyt punatukkainen Johanna pitää pientä kääröä sohvalla sylissään ja jo päältä näkee, että Johanna pelkää Hennan menevän rikki. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Viime vuosina on ollut ilo seurata,…
Wedding Blog 2014 Awards
Olemme ehdokkaina vuoden 2014 kaupalliseksi hääblogiksi! Wow, tämä tuli kyllä ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Suuri kunnia! Kiitos teille, jotka ovat meitä ehdottaneet! Äänestys alkaa 1.12.2013, joten eikun sitten vaan kipin kapin äänestelemään!
Maatilan Elämää // Kauhajoki
Hei Vaasa ja lähiseutu! Saavumme kuvaamaan häitä Isokyröön 14.6 ja sunnuntaille 15.6 otamme mielellämme vastaan muutaman muotokuvauksen joko Vaasan lähiseuduille tai kotimatkan varrelle. Otathan yhteyttä ao. lomakkeella jos kaipaat kuvia perheestäsi, kihlakuvat on jääneet ottamatta tai jos kaipaat esim. hääpotretteja tai valmistujais-/yo-kuvia. Kuten aina, olemme myös avoimia uusille ideoille! Nämä kuvat ovat viime vuoden roadtripiltämme,…
- Engagements | Families | News & Tips | Portraits | Weddings
What I’ve been up to lately // Preview
It’s been a busy week filled with beautiful moments and awesome people. Here are a few frames from last Sunday (contest winners‘ family shoot), yesterday (Maria & Jouni’s wedding at Ravintola Keilaranta) and today (Eini & Ville’s engagement/together/baby bump shoot). As you can see, I have a lot of editing to do – so if…
Odotusajan parikuvaus // M + S
Today I’m thankful for hot summer days and that one loud thunder storm that brought a fog with it and made this shoot one of my favorite ones. Sometimes you can plan a shoot for ages and then sometimes the unexpected just happens and makes the stars align in a perfect way.
