Katsoin yksi päivä telkkarista ohjelmaa, taisipa tuo olla Pomo Piilossa. Ohjelman senkertainen pomo puhui vanhemmistaan,
jotka olivat tehneet montaa työtä hänen lapsuudessaan turvatakseen perheelle hyvän elämän.
Oli ollut vaikeaa, vastoinkäymistä toisen perään, mutta hänen vanhempansa eivät ikinä valittaneet mistään.
Taisipa samassa yhteydessä käydä ilmi, että jompi kumpi vanhemmista oli menehtynyt liian varhain sydänkohtaukseen.
Eivät ikinä valittaneet mistään.
Tuo lause sai minut ajattelemaan.
Jäin miettimään, kuinka monta sydänkohtausta vältettäisiin, jos vain purettaisiin huolet välillä.
Kuinka ihminen voisi olla onnellisempi, kun osattaisiin kertoa toiselle, jos on paha olla.
Tekee pahaa ajatella, että haalimme ystäviä ympärillemme, muttemme koskaan oikeasti puhu.
Näytetään maailmalle kaiken olevan hyvin. Kärsitään hiljaa, yksin.
Avoimuuden ja suvaitsuvaisuuden ollessa tapetilla avoimuus kuitenkin usein unohdetaan. Painin asian kanssa
itsekin aina kun mietin mistä tänne kirjoittaisin. Monesti jänistän, jätän kirjoittamatta. Pelkään reaktiota.
Nyt kuitenkin rohkaistun – taas kerran – ja kirjoitan. Jos kirjoituksistani on edes yhdelle yksilölle apua,
kaikki muu on sen arvoista.
Turhanpäiväinen valittaminen on sitten asia erikseen. Nykypäivänä ollaan totuttu niin hyvään, että pienikin ongelma
saattaa kasvaa mahdottoman isoksi. Netissä valittaminen saa joskus huimat mittasuhteet. Päivitys
toisensa perään pursuaa negatiivisuutta. Se ja tuo asia menee pieleen, mikään ei ole ikinä hyvin.
Ärsyttää, kun tässä mun puhelimessa ei toimi netti kunnolla.
Taas on maanantai.
Pitääkö aina sataa?
Tässä karkkipussissa on ihan liikaa pahoja karkkeja!
Taas tuli liikaa lunta.
Himputti kun on aina niin pimeää.
Miksi Suomen kesän täytyy olla näin perseestä ja kylmä!
Tuomarit pilas tänkin pelin meiltä!
Ei sinänsä, etten itse ikinä syyllistyisi turhanpäiväiseen valittamiseen.
(Karkkipussissani on tosi usein liikaa salmiakkia, varsinkin Aarrearkussa!)
Tänään harmitti aivan suunnattomasti sulkeutua pimeään editointiluolaan, kun ulkona paistaa aurinko.
Editointivuori edessäni kasvoi taas lauantaisten häiden myötä ja välillä kiroan mielessäni Suomen kesän lyhyyden alhaisiin syövereihin.
Facebook muuttaa algoritmejä tuon tuosta, hakusanaoptimointi tuntuu välillä menevän päin syvintä suota.
Kone jumittaa juuri silloin, kun sen pitäisi olla nopea. Kameran tarkennus on pettänyt juuri jossain tärkeässä paikassa.
Vaikka sitä kuinka tekisi unelmatyötään, aina löytyy joku asia joka ei (muka) ole hyvin.
Joskus tekisi mieli ravistella ihmisiä!
Aina löytyy valittamisen aiheita, jos haluaa valittaa. Positiivisuus on usein valinta. Sitä kannattaa kokeilla, voit yllättyä tuloksista!
Puhukaa hyvät ihmiset toisillenne, oli elämässänne sitten kaikki hyvin tai huonosti.
Ehkä jokaisen ystävyyssuhteen alussa olisi hyvä vannoa samat valat kuin avioliitossakin.
Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, hyvinä ja pahoina päivinä.
Puhuessa huolet puolittuvat ja ilot kaksinkertaistuvat.
Leave a Reply