YKSI VUOSI SYLVIÄ JA SELMAA
Kulunut vuosi on ollu varsin maukumainen Sylvin ja Selman kanssa. Alussa nuo kaksi piiloutuivat milloin minnekin; kirjahyllyyn, sängyn alle. Siinä vaiheessa huomasin miettiväni, tuntevatkohan kisut ikinä oloaan täysin kotoisaksi. Kuukaudet kuluivat, mutta tassu kerrallaan niistä tuli osa meidän perhettä.
Olemme oppineet lukuisia asioita vuoden aikana…
Selma on valinnut Jounin suosikki-ihmisekseen, Sylvi taas minut. Siinä missä Selma on vähintäänkin pieni prinsessa, Sylvi on välillä vähän poikamainen. Selmalla on kimeät ja suloiset miukuäänet, Sylvin maukuminen on vähän rosoista ja matalampaa. Sylvi vaatii huomiota herkemmin ja äänekkäämmin, mutta Selma on paljon kärsivällisempi. Ne puhuvat meille päivittäin. Paljon. Sylvi tykkää herkuista niin paljon, että kun kutsun sitä ja mainitsen sanan “herkku”, se kipittää nopeasti viereen odottamaan. Se nousee takatassuille ja olen jo opettanut sitä antamaan toisen tassun, ennen kuin herkku löytää tiensä ahneeseen suuhun, joka voisi syödä koko purkin kerralla. Selmaa taas ei saa opetettua millään; se ei vain tahdo herkkuja tarpeeksi. Parvekkeelle pääsyn kanssa on taas toinen ääni kellossa ja olenkin opettanut Selmalle, että ensin pitää istua ja merkata käsi leualla ja poskella, ennen kuin pääsee ulos.
Ja kuinka rakastammekaan niitä. Niin paljon! Ne ovat maailman mainioimmat seuralaiset.
Olemme niin kiitollisia Sylvin ja Selman edellisille omistajille, jotka uskoivat nämä kaksi kultakimpaletta meidän hoitoomme. Kiitos ♥
Tässä tulee vuoden verran kissakuvia. Koska EI OLE KÄSITETTÄ “LIIAN PALJON KISSAKUVIA”. Sinua on varoitettu.
Nämä seuraavat kuvat on otettu tänään. Peruspäivä; leikkiä, maukumista, poseerausta, lisää leikkiä ja kaverointia.
