Kiihdyn nollasta sataan alta aikayksikön. Suutun, lepyn sitäkin nopeammin. Saatan nauraa yhtenä hetkenä, itkeä toisena. Ajattelen joskus niin nopeasti, ettei suu ja sanat pysy perässä (onneksi olkoon niille, jotka yrittävät saada puheestani silloin selvää!). Yrittäjyys on ollut ehkä siksikin niin rankkaa välillä, koska tunteet menevät laidasta laitaan enkä tunnu pysyvän perässä. Kesällä on kivaa, talven tullessa ja pankkitilin tyhjetessä tulee angsti ja masennus. Missä kaikki sähköpostit? Miksi nettisivujen kävijämäärät ovat niin alhaalla? Voi kunpa ensi kesä täyttyisi nopeammin! Miksei yletytä korkeammalle hakukoneissa? Miksi meidän juttuja ei näe Facebookissa kukaan? Tietääkö meistä kukaan?! Miten himputissa maksan sen ja sen laskun ensi kuussa? Ainut asia, mitä ihan oikeasti kaipaan palkkatyöläisenä olossa on kuukausipalkka, joka tuli tilille varmasti joka kuukausi. Ihmiset, olkaa onnellisia palkastanne, koska se tekee elämästä niin paljon helpompaa!
Siitä olen kuitenkin aina ollut onnellinen, etten ole syyllistynyt suomalaiseen perussyntiin, kateuteen. Tai miten sen nyt laskee? Onko silloin kateellinen jos on onnellinen muiden menestyksestä, mutta tahtoisi myös itse menestyä hieman paremmin?
Tahdon kuitenkin lopettaa vertailun toisiin. Tiettyjä asioita voi vertailla loputtomiin saakka, mutta tärkeintä on muistaa, ettei oma tie kulje ikinä samaan tahtiin muiden kanssa. Joku on seppä syntyessään, toiset hakkaavat päätään useammin seinään ja pidempään. Välillä tie mutkittelee kaukana toisista, välillä ollaan lähempänä. Vaikka angstaan välillä (ehkä liikaakin!), en siltikään vaihtaisi mitään pois (paljon tahtoisin lisää kylläkin!). Masokisti? Ehkä. Vaikka yrittäjyys ottaa välillä turhankin paljon, se antaa sitäkin enemmmän. Oon kyyneillyt enemmän kuin laki sallii, kun oon lukenut positiivisia palautteita hääpareilta. Teinkö todella tuon ihmisen noin onnelliseksi painamalla laukaisinta oikealla hetkellä? Minä? En voi sanoin kuvata sitä tunnetta, kun istun autossa pitkän hääpäivän päätteeksi ja muistikorteilla on toisen ihmisen yhden parhaimman ja tärkeimmän päivän muistot. Päässä pyörii, jalat on muussina, mutta sydän… se on aina pakahtumaisillaan.
Oon alusta saakka tahtonut olla rehellinen. Jos maalaisin yrittäjyydestä pelkästään hattaranmallisia kuvia, se ei olisi todellisuutta. Okei, ehkä se joillekin on, mutta osa kuuluu siihen joukkoon, joka vaeltaa pimeydessä monia päiviä vuodessa. Kaikki eivät nosta joka kuukausi palkkaa, eivät pärjäisi ilman paremman puoliskonsa tuloja. Se on sääli, mutta toisaalta meitä kaikkia yhdistää jokin suurempi. Kun tekee työtä, jota rakastaa, sitä ei voi mitata rahassa. Jos haaveilet hääkuvaajana olosta Suomessa, tie ei välttämättä ole niin ruusuinen kuin monissa muissa maissa. Ihmisiä (siis potentiaalisia asiakkaita) on vähemmän, budjetit ovat pienempiä ja valitettavasti tosi moni etsii sitä halvinta vaihtoehtoa, eikä kaikki näe hintalapun taakse. Sinulle sanotaan luultavasti useammin ei kuin kyllä. Jos erotut massasta, kohderyhmä pienenee entisestään. Mutta sanonpa silti, että jos et kokeile siipiäsi, kadut sitä varmasti. Yritetään yhdessä muuttaa Suomea parempaan suuntaan.
Tästä eteenpäin yritän olla positiivisempi synkkinäkin hetkinä. Angstata vähemmän. Uskoa kovemmin, että jostain löytyy se meidänkin sateenkaaren päässä oleva aarre. Pitää vaan yrittää kovempaa, niin että on ihan vereslihalla.
Koska loppujen lopuksi, näitä hetkiä varten elän enkä voisi ikinä elää ilman niitä. Ikinä.
Owning a business can be tough, but in the end none of it matters. These are the moments I live for and I could never live without them.
Leave a Reply