Pitkän ja melkein lumettoman talven jälkeen on ollut ihana nähdä taas aurinko. Herätä aamulla siihen, ettei olekaan enää keskellä pimeyttä. Tuntea, että on taas viimeinkin kokonainen ihminen. Ei vain kuori, joka yrittää selvitä hengissä, mutta ihminen, joka voi taas hengittää.
Kun tajusin, ettei tämä musta talvi ole minua varten, pistin tavoitteekseni hurjan laihduttamisen sijaan olla lihomatta. Keskusteltuani liikunnan tökkimisestä diabeteshoitajani kanssa, tajusin ettei pakottamisesta seuraisi mitään hyvää. Niinpä päätin pitää painoni ennallaan sen sijaan, että stressaisin siitä pienen masennuksen lisäksi. Olinhan sentään päättänyt, että “armon vuosi” olisi uuden elämäni teema.
Sitten tulin kipeäksi juuri joulun alla ja sairastelin enemmän tai vähemmän helmikuuhun saakka. Ja sekaisinhan siinä mentiin.
Sitten kyllästyin itseeni.
Ehkä kuitenkin olen oppinut jotain. Sen sijaan, että olisin taas antanut paniikille vallan ja alkanut tehdä tuhatta ja sataa asiaa kerralla (tuo asia, johon kaikki projektini ovat kaatuneet monta kertaa aiemmin), päätin aloittaa hitaasti. Aloin laittamaan syömistapojani kuntoon. Pienin askelin; join enemmän vettä, leikkasin herkuttelukerrat yhteen tai kahteen per viikko, söin vähemmän nopeita hiilihydraatteja, lisäsin proteiinia ruokavalioon. Muutama viikko sitten aloin taas kävelemään. Hankin itselleni puhelimeen RunKeeperin ja hetken myöhemmin päivitin sen maksulliseen versioon saadakseni lisää vaihtoehtoja. Pikkuhiljaa olen lisännyt juoksemisen määrää, alkanut taas pitää päiväkirjaa syömisistäni Jawbone UP appsin avulla ja säätänyt aktiivisuusrannekkeeni hälyttämään aina, kun olen ollut liikkumatta 30 minuuttia.
Näiden myötä olen taas löytänyt rakkauden liikkumiseen. Olen myös oppinut antamaan anteeksi itselleni. Antamaan itselleni vähän armoa.
Olen viimeinkin tajunnut, ettei sillä ole mitään väliä, jos minulta jää joku lenkkeilykerta välistä. Ei ole väliä, jos jonain päivänä syön 500 kaloria liikaa. Se, millä on väliä? Että nautin elämästä, nautin liikkumisesta, ettei minulla ole ongelmallista suhdetta ruokaan ja että rakastan itseäni juuri sellaisena kuin olen, enkä sen vuoksi millaiseksi yritän tulla.
Leave a Reply